Miksi sinunkin pitäisi harjoitella rally-tokoa?

03.05.2024

Mitä iloa sinulle ja koirallesi voisi olla suositun rally-tokon harjoittelusta? Rally-tokon aloittaminen on helppoa, sillä sen harjoittelu onnistuu vaikka olohuoneessa ilman erityisiä välineitä. Kaiken lisäksi rallyn harjoitukset ovat monipuolisia ja tarjoavat sopivasti haastetta sekä koiralle että ohjaajalle!

Kokosin kolmen kohdan listan rallyn harjoittelemisen iloista ja hyödyistä arjessa. Lista on koottu kursseillani ja vakiryhmissäni rallya harjoittelevien ohjaajien kommenttien pohjalta. 

Koirasi on aiempaa kiinnostuneempi sinusta

Rally-tokon liikkeitä harjoitellessa vietätte kuin huomaamatta yhdessä aikaa koirasi kanssa. Yhteisten kivojen kokemusten myötä koirasi alkaa pitää sinua kaiken kivan mahdollistajana! Samalla opit tuntemaan koiraasi, sen luonnetta ja tapaa toimia paremmin. Käsityksesi koirastasi muuttuu positiivisemmaksi, kun se onkin paljon taitavampi mitä osasit ajatella! Rallyssa koiraa palkitaan paljon muun muassa ohjaajaan katsomisesta eli kontaktin ottamisesta, jolloin koira ottaa ulkonakin sinuun aiempaa enemmän kontaktia ja esimerkiksi toisten koirien ja ulkoilijoiden ohituksista tulee sujuvampia. 

Kotirauha pysyy yllä

Kurssimuotoisten koulutusten harjoitukset kestävät noin tunnin, minkä ajan koira keskittyy uusien taitojen harjoitteluun ja oppimiseen. Aivotyö on tunnetusti väsyttävää puuhaa, joten koira purkaa energiaansa harjoituksissa ja todennäköisesti nukkuu kotona sikeästi harjoitusten jälkeen. Rally-toko haastaa myös ohjaajaa, sillä harjoitukset kehittävät ohjaajan motorisia taitoja, keskittymiskykyä ja muistia. Saattaa olla, että harjoitusten jälkeen otatte koirasi kanssa yhteiset nokoset!

Arjen taidot vahvistuvat

Monet rallyssa harjoiteltavat asiat ovat hyödyllisiä myös arjessa. Vihjeestä istuminen, maahanmeno, odottaminen ja puolenvaihto ohjaajan toiselta puolelta toiselle tulevat rallyssa tutuksi. Eikö kuulostakin kätevältä, jos koira osaa pyynnöstä istua kaulapannan laittamisen ajaksi, odottaa kuratassujensa kanssa eteisessä tai selvittää hihnasolmun ulkona vaihtamalla itse taluttajan toiselle puolelle? Uusia taitoja harjoiteltaessa omat taitosi kouluttajana kehittyvät ja osaat aiempaa paremmin opettaa koirallesi uusia temppuja tai mitä vain keksitkään! 

Rallyn harjoittelun aloittaminen on helpointa alkeiskurssilla, tervetuloa mukaan!